keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Grillikatos rakentuu

Viime sunnuntaina palauduttuani kotiin rilluttelureissulta ystäväni luota, odotti minua vallan mainio yllätys kotona. Pojat olivat laittaneet grillikatoksen pystyyn <3. Kyllä ne miehet vaan osaavat joskus yllättää... Katokseen on tulossa vielä seinää ja ikkunaa, mutta aivan selvät sävelet ei vielä ole. Nyt onkin loistohetki lähteä asuntomessuille etsimään lisäideoita.
Älkää säikähtäkö kuvia rakennustyömaasta, mutta itse kyllä tykkään katsella näitä keskeneräisiäkin kuvia. Kuvista näkee myös todella hyvin kuinka tuo terassin lehtikuusi on jo harmaantunut verrattuna uusiin lautoihin.

kesäkeittiö, zicos, lehtikuusi, moderni piha, terassi, puulato

kesäkeittiö, zicos, lehtikuusi, moderni piha, terassi, puulato
Alla myös kuvia meidän toisesta keskeneräisestä projektista nimeltä puuvarasto. Toki onhan sekin jo paremmalla mallilla sitten edellisen postauksen. Toivottavasti saisi pian laittaa valmiitakin kuvia tulemaan. Mikähän siinä onkin, että kauhean vaikea saada aina yksi projekti täysin valmiiksi ennen kuin aloittaa uutta. Nurmikon eteenkin on jo tehty pikkujuttuja ja toiveissa onkin se vihdoinkin saada kylvettyä elokuussa.

kesäkeittiö, zicos, lehtikuusi, moderni piha, terassi, puulato

kesäkeittiö, zicos, lehtikuusi, moderni piha, terassi, puulato